10.9.2014

Pahuksen messinkilevy.

Hellurei jälleen!

Tässä tulee rytinällä ensimmäisten pajatuntien tunnelmia. 

Elikkäs jokainen pääsi valitsemaan oman paikkansa ja tietysti meikäläinen valitsi ikkunapaikan jo siitäkin syystä, että saan rauhassa vallata oman alueeni häiritsemättä muita läsnäolevia. Minun reviirini tuntuu olevan suhteellisen laaja, kun kysymykseen tulee tavaroiden levittäminen. Saanpahan ainakin katsella ikkunasta ulos samalla, kun käyn läpi raivoisaa ajatustyötä. Saimme siis jokainen paikkamme eikä riitojakaan tullut, tosin epäilen niitä koskaan tulevankaan. 

Saimme omat (koulun lainaamat) työkalupakit ja niiden inventoimiseen vierähtikin muutama tunti. Herranjestas, miten paljon kaikenlaisia työkaluja me tarvitaankin! Niiden nimetkin on niin erikoisia, että muistamiseen menee tovi jos toinenkin. Viiloja, mittoja, vasaroita, nippeleitä ja nappeleita. Euron kuvat vaan vilkkuu silmissä, kun ajattelen hankkivani joskus omat vermeet. Puhumattakaan kaikista muista laitteista. Inventaariolastassa on yhteensä 64 työkalua, joista suurinta osaa on moninkertaisesti. Että silleesti.

Jahka inventaariot oli suoritettu ja hieman saatu pakit omiin järjestyksiimme, otimme sahan kauniisiin käsiimme ja tutustuimme sahausharjoituksiin. Sahaus itsessään oli minulle joskin tuttu, koska noita lenkkejä on jonkun verran tullut sahailtua. Siispä no big deal. Toki messinkilevyn sahaaminen on täysin erilaisen tuntuista kuin hopealangan sahaaminen. Ensiksi saimme kokeilla omia teitämme, mutta sen jälkeen oli vuorossa eri muodot. Paperille tulostetut kuviot siirsimme asetonilla levylle ja voila! Sahaamisharjoituksissa vierähti jälleen pari tuntia. Vitsit, kun koulupäivät menee lentämällä eteenpäin!



Seuraavaksi meidän piti nitoa uudet filssipaperit (hiomapaperit) puupalikoihin. Tämä tehtävä ei nyt kovin kummoisia taitoja vaatinut. Pahus vaan, kun koululta loppui niitit nitojasta ja lisää jouduimme odottaa päivän tai pari.


Tästä se painajainen vasta alkaakin. Nimittäin avaimenperän teko. Piti tietyn kokoinen messinkilevy jakaa tasan meidän kaikkien kanssa, mutta onneksi se rasti ei osunut minun kohdalle. En ole mikään haka matematiikassa, joten jätän mielelläni epätasaisten levyn jakamisen muille paremmille matemaatikoille, tästä kiitos Katjalle. Levy jaettiin ja sormet syyhysivät työskentelyä odottaen. Eipä nuo tiennyt, mikä taival oli edessä.

Siispä. Takomaan, takomaan ja vielä kerran takomaan. Piti saada laatta suhteellisen tasaiseksi, jotta viilojen kanssa ei tarvitsisi kauheasti taistella. Turha luulo oli tuokin. Takomisen jälkeen oli viilausten vuoro. Siinä meni pitkä tovi, että sain levyn hiottua tasaiseksi ja filssattua viilausjäljet pois. Tyydyttävän lopputuloksen saatuani, piti mitata sekä merkata "kehykset", jotka toimivat viilausmittoina. Merkitsemisen jälkeen otettiin suurin pakista löydetty viila ja viilasimme kauniit viistokehykset laattaan. Hivenen saimme vielä tasoitella naarmuja, mutta mielestäni suurin työ oli jo takanapäin.



Kiillotuslaikat pääsivät laulamaan ja jonot kasvoivat kiillotushuoneessa. Annettiin kaksi laikkaa käyttöön ja tietysti siellä jokainen luokkalainen oli odottamassa omaa vuoroa. Yllätyin suuresti kuinka hyvin messinki johtaa lämpöä. Kaikilla tuppasi tulla palovammoja sormiinsa, mutta toivottavasti näpit parkkiintuu tässä matkan varrella. Opettajat neuvoivat uusiokäyttämään vanhoja, puhkimenneitä nahkahaskoja. Hanskat käsissä ei saa missään nimessä kiillottaa laikalla, sillä siinä on suuri turvallisuusriski, koska laikka imaisee hanskan käsineen päivineen hyvinkin helposti. Työhanskoista käyttöön siis vain sormenpäät. Kiillotuksen jälkeen piti vahajäämät ammoniakki-pesuliuoksella, joka onkin mukavasti kirvelevää sorttia. Parempaan valoon siirtyessä kuitenkin huomaan, että työt alkoivat alusta, kun levyn mokomassa oli häiritseviä naarmuja. Koko show kävi läpi osapuilleen kahdeksan kertaa, kunnes lopputulos oli silmää miellyttävä.

Joskin hieman turhauttavaa oli kaiken sen kiillotuksen ja hinkkaamisen jälkeen, kun piti matata uudestaan koko pahuksen levy. Kuvan siirto ei nimittäin onnistu kiiltävälle pinnalle eikä taydellinen mattapinta synny ilman täydellistä kiillotusta. Tehtävänä oli siirtää kirjain levylle, joka sitten sahattiin. Poralla reiät, jotta saimme sahanterät kuvioon. Saatuani kirjaimen sahattua, piti vielä sahata levyn vasempaan yläreunaan reikä, johon saa asennettua avainlenkin. Saahaminen onnistui yllättävän mukavasti ja reunojen tarkka viilaaminen oli mielestäni mukavan tarkkaa hommaa. Oli ihanaa keskittyä sata lasissa tarkkaan työhön. Jahka hiomiset oli päätöksessään oli vuorossa vihonviimeinen kiillotuskerta ja puhdistus. Hivenen oli viila livennyt rengas-reiän hiomisessa, joten se oikeastaan oli ainoa epäonnistuminen. Muuten olen ensimmäiseen työhöni kuta kuinkin tyytyväinen. Saapahan äippä muiston meikäläisen opintien alkutaipaleelta.

Levy sahauksen ja viilaukseen jälkeen.

Lopputulos.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti