Taotut sormukset.

Tässä on tarkempi kuvaus, miten tein taotut sormukset.

Mitattu hopealevy leikattuna, oiottuna, viilattuna ja hiottuna. Sormukseen tarvittavan levyn pituuden saa laskemalla halkaisija x pi (3,14). Toimitus lasketaan millimetreinä ja pitää muistaa viilausvara levyn leikkauksessa.

 



Normaalisti levy taivutetaan kolmion muotoiseksi niin, että levyn päät osuvat yhden sivun keskellä toisiinsa. Koska tämänkertainen levy oli paksuudeltaa 2 mm niin levy taipui ovaalin muotoiseksi. Tärkeintä on saada levyn päät aivan kiinni toisiinsa, jotta juottaminen onnistuu. Itselläni jäi aavistuksen auki.

 

Rengas juotettuna. Ja seuraavaksi aihio oiotaan kumi tai muovivasaralla sarvialasimella sekä pyöristetään sormusrautaa käyttäen. Seuraavaksi keitetään sormusaihio rikkihapossa.

 



Sormus oi'ottuna, viilattuna ja hiottuna.

 



Lopuksi sormukset taotaan haluamalla tavalla, mutta pitää kuitenkin muistaa, että sormus venyy reilun 1 mm takoessa. Tämä pitää ottaa huomioon levyä mitattaessa! Loppukiillotus sekä leimaus ja voilá, sormukset ovat valmiit.

Kuviosormukset.

Ensimmäiset sormukset syntyivät kuviovalssilla. Hopealankaa valssattiin kuviovalssilla haluttu kuvio ja kone hoiti kuvioinnin. Muuten sormusten teko ei juuri poikennut messinkirenkaan työstöstä, vain materiaaliltaa ja kooltaan. Taivuttelu, sauman juottaminen, pyöreäksi takominen ja sisäpinnan siistiminen. Olisi kuulemma pitänyt laittaa juotospalat sormuksen sisäpintaan, mutta tätä en kerennyt kuulla. Juote lähti toisessa sormuksessa juoksemaan kuvion mukaisesti, koska olin astettanut palat väärälle puolelle. Noh, tämä olikin minulle vain pikainen kokeiluharjoitus, joten seuraavat tulevat olemaan reippaasti parempia! 

Ensimmäinen juotosharjoitus.

Ensimmäisenä juotosharjoituksena teimme pidikkeen juotosnestekupeille. Messinkilevy leikattiin ja pihdeillä väännettiin mokomasta kolmion muotoinen vänkyrä niin, että päätyosat olivat yhdellä sivulla keskellä kiinni toisissaan. Juotosnestettä eli booraksia pintaan ja kaasupolttimella pinta lämmitettiin lasimaiseksi. Juorosneste sitoo kappaleet yhteen liiman tavoin ja estää samalla hapettumista. Juotospalat paikoilleen ja uudelleen lämmitys sekä itse juottaminen. Juotospalat lähtivät niin nopeasti juoksemaan, etten kerinnyt itse näkemään tapahtumaa. Juotoksen jälkeen kappale heitettiin rikkihappoon kylpemään ja sen jälkeen kratsattiin pinta puhtaaksi, niin kuin aina keittäminen jälkeen. Filssasin pinnat siistiksi ennen oikomista. Takohuoneessa sarvialasimella saimme taottua kappaleen renkaan muotoiseksi.

 Rengas itsessään.

Takomisen jälkeen filssasin pinnat siistiksi ja reunan viilasin tasaiseksi. Seuraavaksi olikin vuorossa renkaan juottaminen tasaiseen alustaan. Työvaiheet olivat samat kuin edellisessäkin: asettelu, nesteellä kastelu sekä lämmittäminen, juotospalojen paikalleenlaitto sekä juottaminen. Loppupelissä ei niin kovin ihmeellistä.

 Rengas ja levy odottamassa juottamista juotosverkon päällä.

Valmis!

Hopeinen paperiveitsi.

Projektin nimi on siis hopeinen paperiveitsi. Kuitenkin kyseinen veitsi ei tule paperiveitsen tehtäviin vaan toimii athamenani. Sain oivallisen idean tehdä itse oma athameni eli rituaaliveitsen, sillä olen ollut sitä vailla koko vakaumukseni ajan. Kävin aiheesta pientä mielipidekeskustelua Suomen luonnonuskontojen yhdistyksen nettisivuilla ja minua kannustettiin tekemään intuitioni mukaan ratkaisut. Päätöksen tehtyäni oli varma asiasta, paperiveitsestä tulee athame. Kuvionkin suunnittelin sen mukaan.

Tehtävänantona siis oli paperiveitsi leijonakuviolla tai omalla haluamallaan kuvalla. Ensin suunnittelin aivan ihanan pentagammi koristelun, mutta ongelmia ilmeni heti, kun aloin tutkia omia ja koulun neulaviilavarastoja. Ilmeni, että tarpeeksi pieniä neulaviiloja ei ollut, joten niin pienen geometrisen kuvion tekeminen ei onnistu. Suunnitelmat muuttuivat siis täysin. En kuitenkaan lannistunut asiasta, sillä varmasti jossain vaiheessa voin tehdä itselleni suuremman veitsen.

Leikattuamme oikean kokoiset palat suuresta hopealevystä, pääsimme ensitöiksemme valssaamaan. Levy piti valssata tietyltä matkalta tietyn paksuiseksi ja lopuksi takoa tasaiseksi. Ensimmäistä kertaa pääsin myös hehkuttamaan koulun suuremmilla kaasupolttimilla. Hehkuttaminen vie esineestä jännityksen, jota takominen, valssaaminen ja muu muokkaaminen saa aikaan. Hehkuttamisessa kuitenkin pintaan syntyy oksidikerros, joka sitten poistetaan rikkihapolla. Tällöin veitsenalkuni pääsi ensimmäistä kertaa kylpemään. Rikkihappo "värjää" hopean pinnan valkoisesksi, joka kylvyn jälkeen poistetaan skratsaamalla eli harjalaikalla. 

Valssattu pötkö.

Työpöytäni pieni kaaos projektin alkumetreillä.

Kuvansiirto tapahtui tällä kertaa ammattimaisesti kaivertajien tyylii. Vesiväriä paksulti esineen pintaan ja kuvansiirto lyijykynällä piirretyllä paperilla pintaan ääriviivoja pitkin uudelleen piirtämällä. Kuvan korjaukset tapahtuivat myös pehmeällä lyijykynällä. Jotta kuva ei sotkeentuisi, niin piti töpöttää kevyt kerros oksalakkaa piirroksen päälle. Mokoman kuivuttua pääsinkin sitten sahailemaan. Sisäkuvioon porasin reiät sahanterää varten.

Sahattuani koko komeuden, alkoi hervoton viilaaminen. Eniten haasteita toi spiraali, koska viilat eivät oikein suosteneet yhteistyöhön spiraalin muodon ja ahtauden vuoksi. Neulaviiloilla viilaaminen on omasta mielestä mukavan tarkkaa puuhaa. Saatuani kuvion viilattua, olikin vuorossa terän merkaaminen ja sahaaminen. Ei mitenkään ihmeellisempää hommaa. Suurin urakka oikeastaan alkoi, kun terän ja kahvan välinen sauma piti viilata oikean paksuiseksi. Tämän vaiheen suoritettuani terän viisteiden viilaaminen alkoi ja siinä menikin tovi jos toinenkin. Viisteiden valmistuttua piti vielä filssata naarmut pois, jotta voi aloittaa kiillotuksen ja näin ollen urakan loppuhuipennuksen.

Työ kaikkineensa oli mielenkiintoista, mutta suurin haaste olikin saada suuri kiiltävä pinta veitseen. Toisinsanoen tarvitsee pitkää mieltä täydelliseen lopputulokseen. Omani ei täydellinen ole lähimainkaan, mutta kukaanhan ei ole seppä syntyessään. Ehheh.

 Ja tässä komeilee valmis veitsi. Pitänee ottaa myöhemmin parempi kuva, jahka onneton pääsee pois vitriinistä.

Pahuksen messinkilevy.

Hellurei jälleen!

Tässä tulee rytinällä ensimmäisten pajatuntien tunnelmia. 

Elikkäs jokainen pääsi valitsemaan oman paikkansa ja tietysti meikäläinen valitsi ikkunapaikan jo siitäkin syystä, että saan rauhassa vallata oman alueeni häiritsemättä muita läsnäolevia. Minun reviirini tuntuu olevan suhteellisen laaja, kun kysymykseen tulee tavaroiden levittäminen. Saanpahan ainakin katsella ikkunasta ulos samalla, kun käyn läpi raivoisaa ajatustyötä. Saimme siis jokainen paikkamme eikä riitojakaan tullut, tosin epäilen niitä koskaan tulevankaan. 

Saimme omat (koulun lainaamat) työkalupakit ja niiden inventoimiseen vierähtikin muutama tunti. Herranjestas, miten paljon kaikenlaisia työkaluja me tarvitaankin! Niiden nimetkin on niin erikoisia, että muistamiseen menee tovi jos toinenkin. Viiloja, mittoja, vasaroita, nippeleitä ja nappeleita. Euron kuvat vaan vilkkuu silmissä, kun ajattelen hankkivani joskus omat vermeet. Puhumattakaan kaikista muista laitteista. Inventaariolastassa on yhteensä 64 työkalua, joista suurinta osaa on moninkertaisesti. Että silleesti.

Jahka inventaariot oli suoritettu ja hieman saatu pakit omiin järjestyksiimme, otimme sahan kauniisiin käsiimme ja tutustuimme sahausharjoituksiin. Sahaus itsessään oli minulle joskin tuttu, koska noita lenkkejä on jonkun verran tullut sahailtua. Siispä no big deal. Toki messinkilevyn sahaaminen on täysin erilaisen tuntuista kuin hopealangan sahaaminen. Ensiksi saimme kokeilla omia teitämme, mutta sen jälkeen oli vuorossa eri muodot. Paperille tulostetut kuviot siirsimme asetonilla levylle ja voila! Sahaamisharjoituksissa vierähti jälleen pari tuntia. Vitsit, kun koulupäivät menee lentämällä eteenpäin!

Seuraavaksi meidän piti nitoa uudet filssipaperit (hiomapaperit) puupalikoihin. Tämä tehtävä ei nyt kovin kummoisia taitoja vaatinut. Pahus vaan, kun koululta loppui niitit nitojasta ja lisää jouduimme odottaa päivän tai pari.

Tästä se painajainen vasta alkaakin. Nimittäin avaimenperän teko. Piti tietyn kokoinen messinkilevy jakaa tasan meidän kaikkien kanssa, mutta onneksi se rasti ei osunut minun kohdalle. En ole mikään haka matematiikassa, joten jätän mielelläni epätasaisten levyn jakamisen muille paremmille matemaatikoille, tästä kiitos Katjalle. Levy jaettiin ja sormet syyhysivät työskentelyä odottaen. Eipä nuo tiennyt, mikä taival oli edessä.

Siispä. Takomaan, takomaan ja vielä kerran takomaan. Piti saada laatta suhteellisen tasaiseksi, jotta viilojen kanssa ei tarvitsisi kauheasti taistella. Turha luulo oli tuokin. Takomisen jälkeen oli viilausten vuoro. Siinä meni pitkä tovi, että sain levyn hiottua tasaiseksi ja filssattua viilausjäljet pois. Tyydyttävän lopputuloksen saatuani, piti mitata sekä merkata "kehykset", jotka toimivat viilausmittoina. Merkitsemisen jälkeen otettiin suurin pakista löydetty viila ja viilasimme kauniit viistokehykset laattaan. Hivenen saimme vielä tasoitella naarmuja, mutta mielestäni suurin työ oli jo takanapäin.

Kiillotuslaikat pääsivät laulamaan ja jonot kasvoivat kiillotushuoneessa. Annettiin kaksi laikkaa käyttöön ja tietysti siellä jokainen luokkalainen oli odottamassa omaa vuoroa. Yllätyin suuresti kuinka hyvin messinki johtaa lämpöä. Kaikilla tuppasi tulla palovammoja sormiinsa, mutta toivottavasti näpit parkkiintuu tässä matkan varrella. Opettajat neuvoivat uusiokäyttämään vanhoja, puhkimenneitä nahkahaskoja. Hanskat käsissä ei saa missään nimessä kiillottaa laikalla, sillä siinä on suuri turvallisuusriski, koska laikka imaisee hanskan käsineen päivineen hyvinkin helposti. Työhanskoista käyttöön siis vain sormenpäät. Kiillotuksen jälkeen piti vahajäämät ammoniakki-pesuliuoksella, joka onkin mukavasti kirvelevää sorttia. Parempaan valoon siirtyessä kuitenkin huomaan, että työt alkoivat alusta, kun levyn mokomassa oli häiritseviä naarmuja. Koko show kävi läpi osapuilleen kahdeksan kertaa, kunnes lopputulos oli silmää miellyttävä.

Joskin hieman turhauttavaa oli kaiken sen kiillotuksen ja hinkkaamisen jälkeen, kun piti matata uudestaan koko pahuksen levy. Kuvan siirto ei nimittäin onnistu kiiltävälle pinnalle eikä taydellinen mattapinta synny ilman täydellistä kiillotusta. Tehtävänä oli siirtää kirjain levylle, joka sitten sahattiin. Poralla reiät, jotta saimme sahanterät kuvioon. Saatuani kirjaimen sahattua, piti vielä sahata levyn vasempaan yläreunaan reikä, johon saa asennettua avainlenkin. Saahaminen onnistui yllättävän mukavasti ja reunojen tarkka viilaaminen oli mielestäni mukavan tarkkaa hommaa. Oli ihanaa keskittyä sata lasissa tarkkaan työhön. Jahka hiomiset oli päätöksessään oli vuorossa vihonviimeinen kiillotuskerta ja puhdistus. Hivenen oli viila livennyt rengas-reiän hiomisessa, joten se oikeastaan oli ainoa epäonnistuminen. Muuten olen ensimmäiseen työhöni kuta kuinkin tyytyväinen. Saapahan äippä muiston meikäläisen opintien alkutaipaleelta.

Levy sahauksen ja viilaukseen jälkeen.

Lopputulos.

Opintielle.

Voihan nenä! Mistäköhän sitä oikein aloittaisi tarinoimaan, kun opiskelun alku on kyseessä. Ensimmäisenä päivänä oli hurjan jännittävää astella koulutiloihin, kun ei tiennyt mitä on vastassa. Tietysti ennalta tiesin, että ensimmäinen viikko menee aina kouluun, työtiloihin ja ihmisiin tutustumisessa ja näinhän siinä kävikin. Paljastui, että luokkakoko on suhteellisen suuri, 21 opiskelijaa. Muutama nuori on tullut suoraan peruskoulusta tänne kultasepänalanopintoihin. Nostan heille huimasti hattua, sillä tänne pääseminen ei todellakaan ole helppoa. Kaikki muut ovat minua kolmesta viiteen vuotta nuorempia, mutta löytyyhän meitä "vanhuksia" muutama. Miehiä luokallamme on huimat kaksi kappaletta. Jahka hivenen näki ja tutustui muihin niin voi vain todeta, että kaikki on aivan ihania, helposti lähestyttäviä ja omaperäisiä ihmisiä. Opettajatkin ovat mahtavia persoonia ja ymmärtävät todella hyvin meitä vasta-alkajia.

Ryhmähenki luokassa on päivästä toiseen hyvä. Mikäli jokin asia jää häiritsemään tai on kysyttävää niin aina joku on vastaamassa tai neuvomassa eksynyttä. Toisinsanoen työpäivät sujuvat jouhevasti, kun on aina kaveri jonka kanssa voi turista joutavia, jos ei muuta fiksumpaa tekemistä löydy.

Toisen luokan oppilaat pitivät meille ykkösille jopa yhden erittäin viihdyttävän tutustumisillan koulutuntien jälkeen. Pääsimme kaikki keskustelemaan fiiliksistä sekä tutustumaan toisiimme. Ongimme muun muassa makeisia, maalattiin jalanjälkemme suurelle paperille, sahasimme messinkilevyihin toistemme profiilikuvia, suurensimme kuparisormuksia, pähkäilimme työkalujen nimiä sekä viimeisenä maalasimme opettajistamme muotokuvat. Hauskinta taisi olla opettajilla, kun he nauraa räkättivät meidän antitaiteellisille tuotoksillemme.

Teoriaa, teoriaa ja teoriaa. Toki erittäin mielenkiintoista sellaista. Ammattikemia myrkyistä oli minulle erittäin mieluinen, koska koin ensimmäistä kertaa tajuavani kemiasta jotain. Tietysti meidän kemia keskittyy vain ja ainoastaan asioihin, joiden kanssa olemme työn puolesta tekemisissä. Ei siis mitään jonninjoutavia kaavoja tai laskuja vaan tiukkaa faktaa. Materiaaliopissa pääsimme tutustumaan teoriapohjalta käytettäviin jalometalleihin sekä sekoituksiin. On ihanaa saada ahaa-elämyksiä asioista, jotka ovat mietityttäneet kauan, mutta nyt niihin sai kunnon vastaukset ja syyt. Projektiopiirtäminen varsinkin on ollut virkistävää ja innostavaa opittavaa. Koskaan aiemmin en ole välittänyt tai tajunnut mitään arkkitehtuurisia piirrustussäännöistä tai muista mittapiirrustuksista, mutta nyt nekin on auennut. Perusteet ovat nyt jotenkin hallinnassa ja vaikeustasoa lisätään tasaiseen tahtiin. Todennäköisesti luvassa on ärräpäitä ja harmaita hiuksia, mutta onhan meidän opittava tämä "tylsäkin" puoli ammatinharjoittamisesta.  Harjoitus tekee mestarin!

Tässäpä tämä tilitys ja lisää on tulossa tuonnempana.

Projektio-opin sekasotku.

Minä tein sen!

Minä todellakin tein sen. Pääsin kuin pääsinkin kevään 2014 yhteishaussa kultasepänalan artesaanin ammattitutkinnon koulutusohjelmaan. Unelma todellakin toteutui vaikkakin helppoa sen saavutuksen saaminen ei ollut. Verta, hikeä ja kyyneleitä on moinen suoritus vaatinut, mutta sinnikkyys palkitaan. Nyt pääsen vihdoin toteuttamaan itseäni arvokkaasti.

Syksyä siis odotetaan miltein malttamattomasti, mutta päätin ottaa kesän lomana ja kerätä voimavaroja sekä ideoita syksyä ja talvea varten. Ajatuksena oli myös käydä elokuussa myymässä omia tuotoksia Lahden markkinoilla. Katsotaan miten peikon käy. 

Blogissani on päivitykset käynnissä kuvien osalta. Pahoittelen siis kokoelman epäsiisteyttä. Olen pyrkinyt päivittämään kuvat enemmän virallisiksi, mutta osa koruista onkerennyt lähteä jo maailmalle enkä ole samanlaisia vielä tehnyt. Pyrin pikkuhiljaa korvaamaan kuvat uusilla jahka saan herkut tehtyä. Kiitos kärsivällisyydestä!

Tässä seuraavaksi hieman uusia tuotoksia ja työvaiheita:

Äitienpäivä lahja vaiheessa. Sain idean tehdä äidille ylimakean yllätyksen konvehtien muodossa.

Punainen sydän.

Ensimmäinen suklaapala.

Jes! Oma kauankaivattu mankeli saapui postista kotiin.

Lahja valmiina.

Kakkua pukkaa ilmoille. 

Yksi kissoista oli hengessä mukana, kun mamma askarteli.

Ensimmäinen suklaakakku.

Jälkiruoka kokeilua.

Seuraavaksi kakkukavalkaadi:

(Päivitetyt kuvat Herkkuja-osiossa!)

Hetken väsäyksiä.

Tässä olisi jälleen pieniä väkerryksiä, mitä olen kevään aikana tuherrellut. Valitettavasti blogiin kirjoittelu on ollut hieman katkolla, mutta nyt urakka jatkuu jälleen.

Tämä kaunokainen meni ystävälleni Jetalle tilaustyönä.

Riipuskokeilu.

Suklaa-toffee vaahtokarkit, ranne,- ja korvakorut.

Salmiakki vaahtokarkit, ranne,- ja korvakorut.

Korvakorukokeiluja.

Korvakorukokeiluja.

Tilatut vaahtokarkki-korvakorut.

Nipsukokeiluja.

Nämä kokeilut menivät lahjaksi.

Innostuksen vallassa kokeiluja tälläisessä muodossa.

Meksikosta ostetut korallihelmet saivat kaveriksi lasia.

Kierrätys kunniaan! Napit saivat uuden ilmeen.

Vihdoin sain aikaiseksi haaveilemani lehtikorun.

Uuniin mars!

Suklaa-kääretortut, ranne,- ja korvakorut.

Salmiakki-kääretortut, ranne,- ja korvakorut.

Tälläkertaa itselleni tekemät korut tähän malliin.

Marenki-korvakorut.