Kunnes elämä joskus päättyvi.

Joudun surullisena kertomaan erittäin rakkaan kissani poismenosta. Rakas ja aina niin ihana Tella nukkui eilen pois. 

Muuttaessani vanhempieni hoivista omaan kotiin tiesin, että haluan seurakseni kissan. Mieluiten kaksi. Mennessäni Lahden eläinsuojeluun, silloiseen Kodittomiin kissoihin, kysymään, josko saisin antaa kahdelle kissalle uuden kodin. Mennessäni tapaamaan Tellaa ja hänen siskoaan Mamia, Tella tuli heti luokseni ja puski kättäni kehräten. Tytöt olivat tuolloin vuoden vanhoja. Tiesin, että he valitsivat minut ja tulisivat kotiini.

Vaikka Tella oli aina se arempi sisko niin silti hän oli vilpittömästi vienyt sydämeni. Arka tai ei, hän rakasti mamman jekuttamista. Kerran tajusin jahtaavani pitkin kämppää kissaa, jolla oli viineri hampaissaan. Juusto ja varsinkin juustosipsit olivat Tellan suurinta herkkua. Söipä tuo kerran itsensä läpi pussin, päästäkseen herkkupalloihin käsiksi. Mielettömällä ruokahalulla varustettu kissa innostui aina ruoasta niin, että häntä oli pörröllään (nimitinkin Tellan joukuusi-hännäksi). Likka myös rakasti tennissukkien raahaamisesta. Yleensä aamulla oli jonnekkin päin kämppää ilmestynyt kasa sukkia. Mieluiten hän raahasi niitä laulellen samalla. Iltaserenaadit olivat aina ihania. Raukka raahasi kerran myös hivenen ruurempaa saalista, collegehousujani. Sinä senkin persoonallinen hömppä.

Voi niitä kauniita muistoja, mitä rakkaastani jäi. Tulet kulta olemaan aina sydämessäni.

Rakkaan Tellani muistolle.

Korvakorujen pikakurssi.

Tässä osiossa näytän nopeasti kuinka helppoa korvakorujen tekeminen on.

Tällä kertaa tarvittavat materiaalit ovat:

- korvakoru koukut

- tasapäiset korupiikit

- 4 kpl helmihattuja

- 3 paria erilaisia helmiä

Tarvitset myös pyöröpihdit sekä sivuleikkurit.

Helpoin osuus on laittaa helmet halutussa järjetyksessä korupiikkiin (suurimman helmen molennin puolin tuli helmihatut).

Jatka katkaisemalla sivuleikkureilla ylimääräinen osa korupiikistä. HUOM muista jättää silmukkaa varten pätkä piikkiä!

Tee pyöröpihdeillä lenkki piikin avoimeen päähän, jotta saat helmet pysymään nätisti aloillaan sekä ennen kaikkea saat korvakorukoukun juuri tekemääsi lenkkiin. 

Vóila ja korvakorut ovat valmiit!

Vanhan korun uudistus.

Tässä esittelen hivenen korun tuunaamista ja uuden helmialustan kokeilua.

Elikkäs löysin kaapista vanhan lähes käyttämättömän kaulakorun. Käyttämättömyyden syynä on korun rakenne. Paksukaulaiselle ei koskaan sovi metallisella koruvanteella tehdytkorut. Päätin siis rikkoa korun ja tehdä siitä entistä ehomman.

Katkaisin vanteesta pään, jolloin sain helmet nätisti pois.

Helmialusta helpottaa uskomattomasti korun suunnittelua ja sommittelua.

Kaivoin helmilaatikoistani muutamia helmiä pöydälle ja aloitin mietinnän.

Loppujen lopuksi valitsin puuhelmiä, kivihelmiä ja metallihelmiä vanhojen helmien rinnalle. Vanhassa korussa oli käytetty messingin värisiä helmiä, mutta olen tottunut käyttämään monia metallisävyjä rinta rinnan. Messinki sai siis kaverikseen hopeaa.

Kaiken kaikkiaan tarvitsin:

- 4 keskikokoista turkoosia helmeä
- 6 ruskeaa isompaa helmeä

- 4 ovaalia kivihelmeä
- 10 hopean väristä metallihelmeä
sekä ohutta nahkanauhaa.

Tässä siis koru uudistettuna ja tekijä sai vihdoin kaipaamansa korun.

Uuden vuoden lupauksen lunastus.

Täällä sitä taas ollaan niin kuin lupasin. Tällä hetkellä hivenen väsyneenä, kun jouduin siirtymään sohvalle evakkoon isännän kuorsausta pakoon. Eipä tuo uni ollutkaan enään otillaan vaan päätin aloittaa päiväni kello 7 aamulla. Pitänee laittaa raksi seinään, sillä normaalisti tähän aikaan olen unten mailla ja muutenkaan en ole kovin aikaan saava heti aamutuimaan. Päätin siis tosiaan paremman puutteessa kirjoitella uusia ajatuksia tänne. 

Huh, olkoon tätä pimeyttä, mikä ulkona vallitsee. Toki olen sydänjuuriani myöten iloissani siitä, ettei lunta ole maassa. Kärsin siis kiitollisena tämän kylkiäisenä tulleen pimeyden. Lumi pysykööt puolestani Lapissa ja joka lunta kaipaa niin muuttakoot pohjoiseen. En todellakaan ole mikään talvi-ihminen vaan kaikkea muuta. Vaikka nyt joutuukin "kärsimään" tuosta pimeydestä niin mainittakoon, että kevät tulee minulle henkilökohtaisesti suhteellisen nopeasti. Innolla odotan helmikuun loppua, koska sillloin nostamme kytkintä ja suuntaamme nokkamme kohti Meksikoa. Siitä on aikaa, kun viimeksi olen käyny Viroa tai Venäjää pitemmällä, joten matkakuume alkaa pikkuhiljaa polttelee takamusta. Todetakseni en ole vielä täysi-ikäisenä käynyt "rantalomalla", odotus on siis melkoista. Viimeksi tuli käytyä vielä alaikäisenä lukioaikanani Espanjan Madridissa koulun puitteissa ja siitä onkin jo aikaa. Tulevaisuudessa siintää herkulliset ruoat ja varsinkin juomat vaikka minulla onkin alkoholiongelma. Ongelmana on, ettei se alkoholin pirulainen meinaa maistua ollenkaan. Toisaalta parempi niin. Tuossa asiassa olen tullut täysin rakkaaseen äitiini. Ajatelkaa nyt, kaunis ja eksoottinen drinkki kädessä uima-altaalla mukavasti paahtavassa heltessä, mikäpä olisi sen ihanempaa. Jahka helmikuun loppu koittaa niin tulen taatusti kirjoittamaan matkalla ollessani paljon kokemuksista. Mmmm, ruokaa, juomaa, aurinkoa, turkoosin väristä vettä ja riippumatto. Voi rakkaus.

Se siitä Meksikon hehkutuksesta, joten keskitytäänpä nyt johonkin muuhun ennen kuin pää menee odotuksesta sekaisin. Paljon on toisaalta järjestettävää matkan vuoksi. Bikinien ja uimapuvun hankintaa, aurinkolasien etsimistä, shortsien metsästämistä keskellä talvea, uuden passin hommaamista, sinettipidennysten tilaamista plaa plaa plaa. On se kumma, miten tuollaiselle tripille pitää varustautua. Tietenkin eilen huomasin, että yksi hampaistani pitää korjata ennen matkaa. Taas yksi asia hoidettavana. Muistilistani sen kuin kasvaa kirjaimellisesti. Olen nähkääs synnynnäinen homekorva ja unohtelen paljon asioita, joten kaikki muistettavat tehtävät on aina pakko laittaa kalenteriin ylös, jotta ne tulee hoidettua.

Nyt Anna rauhoitu ja keitä itsellesi aamuteetä. Vihreätä teetä mangolla ja inkiväärillä, nam. 

Iltapäivällä sainkin taas paljon tehtyä koruja ja tässä niistä osa:

Hivenen etnisyyttä siemenhelmillä ja alla ensimmäinen memory wire-kokeilu.

Pyhien jälkeinen hurmos.

Heti alkuun toivotan kaikille oikein hyvää alkanutta uutta vuotta! Onnekseni nämä joulun ja uuden vuoden olen viettänyt lunkisti. Ei sen ihmeellisempää hössötystä tai hötkyilyä. Perheen kesken vietetty joulu on aina paras, mutta olen edelleen sitä mieltä, että lapset tekevät joulun. Itselläni ei ole lapsia (jos kissoja ei lasketa), joten joulu ei tunnu joululta niinkuin omassa lapsuudessa. Ei joulukuusta, koristeita, lunta, Joulupukkia... Toisaalta niin kauan, kun ei ole lapsia niin voi nauttia joulusta juuri niin kuin haluaa, rauhassa.

Olin näemmä ollut kiltti, kun Joulupukki toi minulle muun muassa seuraavia:

- teenkeittimen

- hieromaistuimen

- paperileikkurin

- teetä

Ja ystäväni muisti minua aivan ihanalla meikkipussilla ja tuubihuivilla. Kiitos Kirsi!

Teen ystävänä kärsin pitkään pienestä ongelmasta: irtoteen säilytys. Mikäli haluaa teestä kaiken irti niin suisittelen aina irtiteetä. Säilyvyys tosin kärsii, jos tee on ainoastaan omassa pussissa. Pussin sulkijat auttavat hiukan, mutta tällä kertaa halusin saada kaikki teeni nätisti ja siististi kaappiin ilman suuria ongelmia. Etsin pitkään pieniä kyljellään olevia lasipurkkeja, mutta niitä ei vain tahtonut löytyä ja hinnatkin olivat huimia. Kärkkäiseltä löysin täydellisen vaihtoehdon, hillopurkit! Pienet hillopurkit siis kantoon ja askartelemaan.

Tällaisia niistä sitten tuli:

Askartelin jokaiseen purkkiin etiketit, eteen teen nimi ja taakse ainesosat.

Kyllä nyt pysyy aromit tallella ja onpahan siististi kaapissa. Sanoin kyllä isännälle, että hän voisi nikkaroida seinälle ison hyllykön, johon saisin kaikki teeni kauniisti ja helposti esille.

Tulipa tuossa jo syntymäpäivälahjanikin etukäteen kotiin. Ihan ihka oma 

yleiskone, jota olen toivonut ties kuinka ja monta vuotta! Voi  kiitos kulta!

Tänä tulevana vuonna olen sitounut leipomaan herkkuja, kun nyt on hieno konekin helpottamassa työtä. Pääsette siis pällistelemään noitakeitoksiani. Voin vain kuvitealla Kirsin muistelevan tämän luettuaan meikäläisen käärmekeitoksiani. Kyllä, keitin tuossa pari vuotta sitten Metso-leirillä kuolleen pienikokoisen sukkanauhakäärmeen (ajatauksena hyödyntää luut). Loppujen lopuksi kärmes olikin liian pieni ja luut liian hauraat, jotta niistä olisi saanut tehtyä mitään. Voin tähän väliin todeta, että keitetty käärme haisee ihan kalalta.

Selvityksenä kaikille: yhtenä harrastuksenani on metsästys ja olen ollut Uudenmaan piirin  riistanhoitoyhdistyksen pitämällä lapsille ja nuorille tarkoitetulla Metso-leirillä ohjaajana jo yli 10 vuotta (jos oikein muistan). Tänäkin vuonna olen sinne menossa.

Nämä jaarittelut loppuvat nyt tältä erää tähän, mutta kirjoittelen myöhemmin hieman lisää joutavuuksia teidän iloksenne.